Tänään on ns. "uusi päivä", vaikka mistäs me tiedämme vaikka eilinen olisi vaan pesty ja isketty kalenteriin takasin. Huomattavasti taloudellisempaa semmoinen kierrättäminen minusta olisi, kuin hankkia aina vaan uusi päiviä. Ehkä tää uuden hankkiminen johtuu siitä ettei haluta pyyhkiä mennyttä pois? Joo, voi olla. Ois se vaan kiva jos vois kierrättää ne päivät, joita ei haluu muistaa ja säilöö loput. Tila kyllä vois jossain vaiheessa loppua, paitsi jos on tosi vähän säilömisen arvosia päiviä. Mulla niitä säilöttviä ois aika paljon... Tai ei ehkä. Ku rupee aattelee, ni mitä niillä päivillä ees tekis? Jotkut hauskat jutut saattas venyttää ikää mut onks se sit kiva jos elämästä tulee ohut, melkee läpinäkyvä ja virttyny? En nyt tiiä. Oikeestaa, miks sitä mitää pitäs säilöö? Jotku tippuneet hampaatki, eihän niillä tee muuta ku kaulankorun korkeentaa. Ei siitäkää hieno tulis, mut oimaperänen sentäs. Tai ei ehkä. Mistäs sitä tietää vaikka huomenna kaikilla on hammaskoru kaulassa. Omista hampaista tehty nimittäin. Tosi siistejä joo sellaset feikki-tiikerinhammas kaulakorut. Jotain muoviplätysii kaulas. Korut muutenkii aika turhia, vaikka onhan jotkut aika nättei. Ärsyttävää ku mä täs ei saa nätin näkösesti vaihettuu kappaletta.

Niistä päivistä viel. Missäköhän niit kaikkii käytettyi päivii säilötää? Mun komeros ei ainakaa näy montaa päivää. Ehkä ne on jossain jumalattoman isossa hallissa? Siel o varmaa semmosii korkeita hyllyjä täynnä päiviä... Tai ehkä ne juoksentelee vapaana, niil on semmoset riippumattopunkat seinien vieres ja ehkä joain sermejäerottaa kesä-, syys-,kevät- ja talvipäivät. Sit ne käy aina vierailulla toistesa luona vaihtaa kuulumisia. Mahtaa olla tylsää olla päivä. Öillä on varmaa sama systeemi.

Tänään meil oli koulussa ihan kivaa, psykaa, hissaa ja matikkaa. Pohdittiin elämää suurempia asioita kuten potenssiyhtälöistä ja hevosten hyödyntämistä kuoleman jälkeen. Koulun jälkee kävin kirjastssa ja lainasin Pekka Töpöhäntöjä, niitä kuvitettuja ja Pekka Töpöhännän uudet seikkailut. Mä tiiän kyl ettei mun ois pitänyy, ku mullon kuitekii yli 50 kirjaa lainassa ja lukematta, mut en voinu vastustaa kiusausta. Lainasin mä kyl Valkoisen oleanterinkii, mikä ei ollukaa svedupellen (tsoukki tsoukki niinku saku sano ku laivaa hyppäs) kirjotama, niinku mä luulin. Luin sen Pekka Töpöhäntä saa ystävän jo kahtee kertaa, se uus painos kun on eri nimellä kun vanha, Pekka Töpöhännän ystävä. Huijausta, ellen sanoisi. Miki oli tänää tosi taitava, tuli luokse vaikkei mulla ollu ees makupaloi ja naapurin pojut oli kirkumassa pihassaa. Oon ihan pikkasen ylpee siitä.

Tässä kaikki tällä erää, joskus taas seuraava eröä ja maksu kolmannen jälkee, niinhän me sovittii ku viimeks pantii nimeä paperilla? Joo, näin tais olla. Heippa ja huit hapelit!